Perheseikkailun uusi aikakausi alkoi

Lauantai 6.8.2022

MUUMIT VIIHDYTTÄVÄT PERHEEN PIENIMPIÄ ELOKUISESSA PERHESEIKKAILUSSA

Elokuussa seikkaillaan ihka ensimmäistä kertaa Familyn mestaruudesta Ounaspaviljongilla. Seikkailu pitää sisällään lukuisia tehtävärasteja, jotka sopivat koko perheelle. Pääsääntöisesti tehtävärastit ovat kuivalla maalla, mutta muutamien rastien tiimellyksessä voivat vaatteet kastua. Jos seikkailukärpänen ei ole vielä purrut, kisakylästä löytyy erilaisia aktiviteetteja kaikille. Ounaspaviljongin ympäristöön rakentuu toimintaa täynnä oleva alue, jossa on paljon erilaisia aktiviteetteja, lisäksi kaikki seikkailuradan aktiviteetit ovat kaikkien aluelipun ostaneiden käytössä seikkailupäivänä klo 14.00 – 16.00.

Iki-ihanat Muumit viihdyttävät perheen pienimpiä, jotka eivät vielä pääse nauttimaan itse seikkailusta. Muumien lisäksi kisakylästä löytyy ruokaa, juomaa, musiikkia ja erilaisia aktiviteettteja. Muun muassa lasten unelmabuffa a´la FEENIX, kasvomaalausta, Angry Birds heittorasti, lasten vaihtoautopäivä a´la Pörhön Autoliike, liikuttava onnenpyörä, jäätelöauto a´la Choco Deli, pellet, ilmapallon puhalluskisa, Padel, Roiskeen aktiviteetit ja paljon muuta.

Adventure Race Family @ Roiske

Adventure Race Family @ Roiske on ainutlaatuinen perheseikkailu, jossa perheet taistelevat AR Familyn herruudesta, Ounasjoen rantaviivalla. Ounaspaviljongin silmiä hivelevä luonto ja erilaiset tehtävärastit tarjoilevat unohtumattoman kesäpäivän.

Adventure Race Family @ Roiskeen perheseikkailu on leikkimielinen kisa, jossa jokainen perhe etenee omalla tahdillaan, yhteistyötaitoja kehittäen. Joukkueessa seikkailijoita on 3 – 6.

Adventure Race Family @ Roiskeessa perheet voivat ilmottautua joko miniskidi- tai skidisarjaan. Miniskideissa kaikki lapset ovat (uimataidottomia) alle kouluikäisiä, puolestaan skideissä seikkailee vähän isompia lapsia ja nuoria vanhempiensa kanssa. Jos perheessä on yksi alle kouluikäinen ja muut lapset isompia, ilmoittaudu skidisarjaan.

Adventure Race Family @ Roiskeen tehtävärasteista osa on kuivalla maalla ja osa veden äärellä. Tehtävärastit vaativat älyä, nokkeluutta, ketteryyttä, pienuutta, suuruutta, rohkeutta, vuorovaikutusta ja ennen kaikkea tiimityötä.

Adventure Race Family @ Roiskeessa jokainen aikuinen seikkailija seikkailee omalla vastuullaan ja kaikki lapset vanhempien vastuulla. Ennen h-hetkeä on varmistettava vakuutusten kattavuus ja voimassaolo.

Adventure Race Family @ Roiskeessa jokainen joukkue pukeutuu omalla persoonallisella tyylillään. Paras ”tiimiasu” palkitaan!

Adventure Race Family @ Roiskeen kisakylä rakennetaan Ounaspaviljongille, Kesätekemisen keskus Roiskeen ympäristöön, jossa sijaitsevat myös seikkailun lähtö- ja maalialue. Kisakylästä löytyy ruokaa, juomaa ja erilaisia aktiviteetteja. MUUMIT tulevat Naantalista asti meitä ilahduttamaan.

Perheseikkailun faktat

15

Rasteja max.

5 km

Matkaa max.

1000 kg

Iloa

SARJAT

Miniskidisarja

Miniskidisarja on perheille, joissa kaikki lapset ovat (uimataidottomia) alle kouluikäisiä. Lapsen tulee jaksaa kulkea maastoon rakennettu seikkailurata ja suorittaa yhdessä muun joukkueen kanssa annetut rastitehtävät. Tiedossa on hilpeän hauskoja rastitehtäviä kuivalla maalla ja rantavedessä.

Skidisarja

Skidisarja on puolestaan suunnattu kouluikäisille lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen. Skideissä tehtävät ovat jo vähän haastavampia, vedessä vaaditaan jonkin verran uimataitoa ja vieläpä vähän rohkeutta. Tiedossa on kirpeän hauskoja rastitehtäviä kuivalla maalla sekä veden äärellä. Skidisarjan seikkailurata kulkee osittain myös veden päällä.

Jos perheessä on yksi alle kouluikäinen ja muut lapset ovat jo vähän isompia, skidisarja on oikea vaihtoehto perheellenne. Kaikkia rastitehtäviä ei jokaisen joukkueen jäsenen tarvitse suorittaa, vaan tiimi valitsee rastille parhaat suorittajat. 

Adventure-Race-Rovaniemi-logo

Perheseikkailun info

Ohjelma ja aikataulu

08.00                Kisakanslia auki

09.30                Kisakylä aukeaa

10.00                Ensimmäinen seikkailulähtö
(lähdöt 5 minuutin portailla)

11.00                 Lasten Unelmabuffa (Lounas)

13.00                Muumit esiintyy

14.00                Muumit esiintyy

14.30                LappiLove Duo

15.00                Muumit esiintyy

15.30                LappiLove Duo

 

10.00 – 14.00 Seikkailuaika, jolloin seikkailuradan aktiviteetit seikkailijoiden käytössä

14.00 – 16.00 Seikkailuradan aktiviteetit myös aluelipun ostaneiden käytössä

Kilpailukeskus ja kisakylä

Kilpailukeskus sijaitsee Ounaspaviljongilla, osoitteessa Ounasjoen Itäpuolentie 21, 96900 Saarenkylä.

Ounaspaviljongin ympäristöön rakentuu toimintaa täynnä oleva alue, jossa seikkailijoille ja alueen muille vierailijoille on tarjolla ruokaa, juomaa, musiikkia ja paljon erilaisia aktiviteetteja. Iki-ihanat Muumit viihdyttävät perheen pienimpiä. Kisakylässä, Cafe Ounaspaviljongin tiloissa, on tarjolla lasten unelmabuffet a´la FEENIX. Ruoka on tarjolla klo 11.00 – 16.00.. Ounasjoen rannassa lämpiää sauna, jonka käyttö sisältyy osallistumismaksuun.

Kannustusjoukot ovat aluelipulla tervetulleita kisäkylään. Kisakylä on esteetön.

Perheseikkailun kulku

Joukkueet starttaavat porrastetusti ryhmissä. Joukkueet etenevät kartan mukaan ja joukkueiden tulee suorittaa kaikki radalle merkityt rastitehtävät numerojärjestyksessä. Suorittamisjärjestys rasteilla määräytyy rastipisteelle saapumisjärjestyksen mukaan. Osalla rasteista joukkueilla on mahdollisuus valita rastitehtävän suorittajat. Huomatkaa, että tehtävän suorittajan valinta tapahtuu suhteellisen nopeasti kilpailutilanteessa.

Seikkailun voittaja ratkeaa radan suorittamiseen käytetyn ajan mukaan.

Lähtö- ja maalialue: Ounaspaviljongin hietikko

Seikkailuohjeita- ja sääntöjä

Joukkueen jäsenten tulee kulkea koko kilpailun ajan näköetäisyydellä toisistaan. Sijoittuakseen kaikkien joukkueen jäsenten on tultava yhdessä maaliin. Seikkailussa edetään rastipisteiden kautta ja reitin kokonaisuudessaan nopeimmin kiertänyt joukkue on voittaja, sijoitukset määräytyvät siis kokonaisajan mukaan. Sijoittuakseen jokainen tehtävärasti on suoritettava.

Ajanotto tapahtuu joukkueen lähtö- ja maalintuloajan mukaan.

Juoma- ja energiahuolto

Jokaiselle joukkueelle jaetaan yksi selviytymispäkki, joka sisältää energiaa ja muuta seikkailuun tarvittavaa.Lisäksi seikkailuradan varrelta löytyy huoltopiste, josta löytyy juotavaa ja pientä purtavaa. Huomioi, että tarjottavat on suhteutettu seikkailijoiden osallistujamäärään.

Turvallisuus

Aikuiset seikkailijat vastaavat omasta turvallisuudestaan seikkailun aikana. Puolestaan lapset ovat aikuisten
vastuulla. Tarkista ennen seikkailua vakuutusten kattavuus.

Mahdollisessa ensiapua vaativassa tilanteessa ota yhteys henkilökuntaan tai kisakylän EA-päivystykseen p. 040 773 1658.

Tehtävärasteilta löytyvät ensiapu- ja kyypakkaukset sekä kylmäpussit. Hätätapauksissa soita 112.

Koronaturvallisuudesta huolehditaan lähtöjä porrastamalla. Tapahtumassa suositellaan käytettäväksi kortti- ja lähimaksamista. Tapahtumaan ei saa tulla, eikä siellä saa oleskella oireisena.

Varustesuositukset

Mitä värikkäämpää, sen parempi! Paras tiimiasu palkitaan.

Varusteeksi suositellaan ulkoliikuntaan sopivaa säänmukaista varustusta. Huomioikaa, että vaatteet saattavat kastua ja/tai likaantua kilpailun aikana. Varatkaa vaihtovaatteita mukaan, jotta saatte kuivaa päälle maalin saapuessa.

Yleistä

Kisakylästä sekä seikkailuradan varrelta löytyy WC ja jäteastioita.

Älä roskaa luontoa!

Tärkeät puhelinnumerot
Tapahtumavastaava 040 758 5456
EA-päivystys 040 773 1658
Hätänumero 112

Faktaa

u

Mitä?

x

Missä?

x

Milloin?

x

Johanna Niemelä

seikkailija

040 758 5456

Sähköposti

[email protected]

© PRO PoweriaPäivään Oy

OTA YHTEYTTÄ

4 + 9 =

#adventureracerovaniemi

AR-Roiske-yhteistyökumppanit

Copyright: Adventure Race 2022 | Suunnittelu ja toteutus EVIGO | Tietosuoja- ja rekisteriseloste